Opiskelujen ohella itsenäistyminen

Itsenäistyminen tapahtuu kaikilla omaa henkilökohtaista tahtia, joillain on kiire, jotkut ottavat rennosti ja etenevät sitä mukaan, kun hyvältä tuntuu. Siihen vaikuttaa toki muukin kuin omat fiilikset. Esimerkiksi työt ja työskentelyn mahdollisuus opintojen ohella, sekä kilpailu asunnoista. Lisäksi tietysti kannattaa harkita plussia ja miinuksia. On tietysti helppoa asua kotona, jos se on mahdollista, eikä ainakaan aiheudu lisästressiä.

Työskentely & tuet

Opiskelun ohessa työskentely voi olla vaativaa. Työpaikkaa voi olla vaikea edes saada, sillä monet paikat suosivat kokemusta tai alan koulutusta. Monet opiskelijat kuitenkin etsivät vasta ensimmäistä työpaikkaansa. Lisäksi monet työpaikat vaativat usein työaikoja, jotka menevät päällekkäin kouluajan kanssa. Näistä voi tietysti keskustella koulun kanssa, mutta yleensä paikallaolo on vaadittua ja poikkeuksia ei tehdä mielellään. Tasapainottelu opintojen ja töiden välillä voi olla erittäin raskasta ja sen vaikutusta opintoihin kannattaa vakavasti miettiä. Töiden ja opintojen lisäksi pitäisi muistaa jättää aikaa rentoutumiselle, ystäville ja perheelle.

Töiden lisäksi kannattaa ottaa selvää minkälaisiin tukiin on oikeutettu, koska ne kyllä helpottavat yksin asuvan opiskelijan arkea. Tukien määrä riippuu tietysti omasta tilanteesta, mutta opintotukea ja yleistä asumistukea kannattaa jokaisen yksin asuvan opiskelijan hakea. Opintotukea voi hakea peruskoulun jälkeisiin opintoihin ja se koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Alle 17-vuotiailla opintorahan määrään vaikuttaa vielä vanhempien tulot. Yleistä asumistukea voi hakea pienituloiset ja se määrätään yleensä seuraavaksi vuodeksi.

Talous

Budjetointi on yksi tärkeimmistä asioista omaan kotiin muuttaessa. On hyvä tietää mahdollisimman tarkasti mitä kuluja on joka kuukausi. Ruokaa varten on hyvä pitää tietty budjetti ja jos mahdollista, niin laittaa vaikka joka kuukausi hieman säästöön Netistä löytyy monia budjettilaskureita, joista voi olla apua kulujen seuraamisessa. Lisäksi opiskelijaetuja kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Opiskelijakortti avaa hirveästi etuja ja alennuksia eri tarpeisiin, sähkösopimuksista vaatekauppoihin.  

Oma asunto

Omaan kotiin muuttamista kannattaa harkita tarkkaan, varsinkin jos on mahdollista asua kotona. Vastuu ja hoidettavien asioiden määrä lisääntyy valtavasti ja opiskelun lisäksi se voi olla raskasta. Jotkut haluavat heti ostaa ihan oman asunnon, mutta kaikki eivät halua siitä aiheutuvia lainoja hoidettavaksi. Opiskelija-asuntoja löytyy useimmista isommista kaupungeista, mutta niihin hakeminen ja pääseminen voi olla hankalaa, sillä niihin on yleensä paljon hakijoita. Hakeminen silti kannattaa, koska ne ovat huomattavasti edullisempia kuin tavalliset vuokra asunnot. Jos opiskelija-asunto ei onnistu, niin esimerkiksi kämppistä tai kimppakämppää/solu asuntoa voi harkita.

Omaan kotiin muutto ja itsenäistyminen ovat isoja ja jännittäviä askeleita elämässä, joita ei kannata kiirehtiä. Siitä voi koitua paljon stressiä lisää vastuuta, mutta se myös luo kokemuksia ja antaa itsevarmuutta, kun tietää, että pärjää. On tärkeä jättää aikaa silti perheelle ja ystäville ja mielekkäille harrastuksille. Itsenäistyminen on ihanaa ja vapauttavaa, vaikka onkin alkuun vähän jännittävää.

Wilma Nowak

Yhteystiedot:
Twitter: @wilmanowak_
Instagram: @wilmanowak_

Vastaavanlaiset artikkelit

Viimeisimmät julkaisut

Suositellut työpaikat

Automaalari Tampereelle

Haemme asiakkaallemme automaalaria Espooseen.Etsimme reipasta, innokasta henkilöä jonka tärkein ominaisuus on halu ja hyvä asenne autoalaa kohtaan. Voit olla automaalariuran alkupäässä tai kokeneempi alan koulun...

Rakennusinsinööri Turkuun

Etsimme asiakasyrityksellemme suorarekrytointina rakennusinsinööriä vakituiseen työsuhteeseen Tampereelle. Asiakkaamme liikevaihto on tällä hetkellä noin 10 Meur vuodessa ja yritys on kovassa kasvussa. Kasvun myötä heidän matalaan...

Rengasasentaja Ouluun

Etsimme RENGASASENTAJIA kevätsesonkiin usealle eri Vantaan toimipisteelle! Etsitkö fyysistä työtä, jossa on mahdollista tehdä paljon töitä koko sesongin ajan mukana porukassa, jossa ei tekemisen meininkiä...