Kesäopinnot ja opiskelijoiden hyvinvointi — miten jaksaa opintoja ympäri vuoden

Koronapandemia oli juuri iskenyt pahemman kerran fuksivuoteni päätteeksi, ja ravintola-alalla työskentelevänä olin jäänyt työttömäksi. Kun ilmoittautumiset kesäkursseille aukesivat, olin helpottunut. Kurssit vaikuttivat kiinnostavilta, ja muiden yliopistojen avoin kurssitarjonta tuntui mahdollisuudesta laajentaa omaa osaamistani. Todellisuus oli kuitenkin hyvin erilainen kuin osasin odottaa. Olin opiskellut jo vuoden ajan tauotta, ja loma tästä kaikesta olisi ollut enemmän kuin tarpeellinen. Selvisin kursseistani kiitettävästi, mutta kesän raskas puurtaminen opintojen parissa näkyi koko syksyn, ja sittemmin myös kevään, opintomenestyksessäni laskevasti. Olin väsynyt, enkä ollut saanut lomaa opinnoistani melkein kahteen vuoteen.

Maaliskuussa 2021 yli 220 ainejärjestöä kirjoitti kannanoton opiskelijoiden hyvinvoinnin puolesta, jonka tavoitteena oli lisätä huomiota koronapandemian synnyttämään ahdinkoon. Erityisenä ongelmana kevään aikana onkin ollut mielenterveyspalveluiden ruuhkaantuminen entisestään Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) siirtyessä vuoden vaihteessa myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden käytön piiriin. Tämä on myös linjassa Helsingin yliopiston tekemän kyselyn kanssa, jossa selviää uupumuksen ja uupumisriskin lisääntyneen etäopintojen myötä. Lisäksi muun muassa Yle on uutisoinut useista tapauksista, joissa uudet opiskelijat ovat kokeneet itsensä yksinäisiksi ja loppuun palaneiksi.

Kesäkurssien ilmoittautumisten auetessa jälleen tänä keväänä epäilin pitkään uskallanko enää lähteä jatkamaan opintojeni yhtäjatkoista kestoa. Olin tänä vuonna kuitenkin onnekkaassa asemassa, kun yliopistoni edes tarjosi maksuttomia kesäopintoja, jotka voin sisällyttää tutkintooni. Kuten monet muutkin vuosikurssilaiseni, päädyin tekemään ehkä hiukan vaarallisenkin päätöksen, ja otin itselleni jälleen muutaman kesäkurssin. Olinhan jo edellisen kesän opintojen avulla saanut aikaistettua oletettua valmistumisajankohtaani puolella vuodella, joten miksen aikaistaisi sitä vielä enemmän? Kesäopintoihin kannustaminen kuitenkin lisää jo valmiiksi milleniaaleille ja z-sukupolvelle tyypillistä tarvetta ylisuorittamiselle, joka usein johtaa loppuun palamiseen. Kun tähän lisätään vielä monille opiskelijoille ajankohtainen työttömyys ja koronan tuoma yksinäisyys, on valmiina burnoutin ainekset.

Jatkossa oppilaitosten olisikin yhä tärkeämpää kannustaa opiskelijoitaan huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan, jotta suuremmilta vahingoilta voidaan säästyä. On ymmärrettävää, että yliopistoihin kohdistuu suuret paineet saada opiskelijat valmistumaan aikataulussa rahoituksen vuoksi, mutta usein valmistuminen myöhästyy juuri terveydellisistä syistä. Kesäkurssien tarjoaminen on oiva mahdollisuus niille, jotka eivät ole saaneet töitä, mutta niihin ei silti tulisi kannustaa. Jokainen meistä, opiskelija tai työelämässä oleva henkilö, tarvitsee joskus lomaa ja sen pitäisi myös olla yhteiskunnassamme oletusarvona


Viestinnän opiskelija ja avarakatseinen Tiituksen sisällöntuottaja, joka haluaa olla mukana parantamassa opiskelijoiden hyvinvointia

Yhteystiedot:

saraguven@outlook.com
Instagram: saraarl

-Sara

Vastaavanlaiset artikkelit

Viimeisimmät julkaisut

Suositellut työpaikat

Automaalari Tampereelle

Haemme asiakkaallemme automaalaria Espooseen.Etsimme reipasta, innokasta henkilöä jonka tärkein ominaisuus on halu ja hyvä asenne autoalaa kohtaan. Voit olla automaalariuran alkupäässä tai kokeneempi alan koulun...

Rakennusinsinööri Turkuun

Etsimme asiakasyrityksellemme suorarekrytointina rakennusinsinööriä vakituiseen työsuhteeseen Tampereelle. Asiakkaamme liikevaihto on tällä hetkellä noin 10 Meur vuodessa ja yritys on kovassa kasvussa. Kasvun myötä heidän matalaan...

Rengasasentaja Ouluun

Etsimme RENGASASENTAJIA kevätsesonkiin usealle eri Vantaan toimipisteelle! Etsitkö fyysistä työtä, jossa on mahdollista tehdä paljon töitä koko sesongin ajan mukana porukassa, jossa ei tekemisen meininkiä...