Yliopistotutkinto Alankomaissa – mun ei-niin-yleinen opiskelijatarina

Opiskelupaikka jäi saamatta ja välivuosi edessä. Olo on pettynyt ja tuntuu, että elämä junnaa paikoillaan. Kuulostaako tutulle?

Monet nuoret jäivät tänäkin vuonna ilman opiskelupaikkaa, monet tahtomattaan, mutta osa hengähdystauon tarpeessa. Itse kuuluin jälkimmäiseen porukkaan, kun ylioppilaaksi valmistuttuani jäin ilman opiskelupaikkaa vuonna 2017. Halusin pitää lukion jälkeen hengähdys- ja miettimistauon, joten kävin silloin vain Turussa katsastamassa logopedian pääsykokeet tulevaa vuotta varten, jolloin hakisin tosissani.

Välivuonna tein neljää eri työtä, toimin tanssiohjaajana ja harrastin itse paljon. Matkustin kuuteen eri maahan, kävin myös interreilaamassa Euroopassa ja tutkin tulevaisuuden vaihtoehtoja koulutuksen suhteen. Eniten kiinnosti logopedia, mutta tiesin pääsykokeiden olevan haastavat ja sisäänpääsyn mahdollisuuden olevan pieni. Tämän takia hain myös Joensuuhun Maantieteen ja ympäristöpolitiikan linjalle, jonne jäinkin kuudennelle varasijalle. Puheterapeuttia minusta ei myöskään tullut. Olin kuitenkin aikaisemmin keväällä hakenut ulkomaille opiskelemaan tasan yhteen yliopistoon, tasan yhdelle opintolinjalle – BA International Studies Leidenin Yliopistossa, Alankomaissa. Ja sinne myös pääsin sisälle.

Muutin Haagiin, Alankomaihin opintojen perässä elokuussa 2018 kahden matkalaukun ja suuren jännityksen kanssa. Varma yösija mulla oli kahdeksi viikoksi: ensin liikkasaliin introviikon ajaksi ja sen jälkeen ainoan hollantilaisen kaverin luokse punkkaamaan. Onnekseni löysin jo introviikon aikana itselleni huoneen opiskelija-asuntolasta, joten hostellit ja airbnb-kämpät eivät tulleet tutuiksi. Ilmapatja ja makuupussi sen sijaan tulivat liiankin tutuiksi nukuttuani yli kuukauden putkeen ilman sänkyä.

Opintojen alettua huomasin, että lukion pitkä enkku ei ollut valmistanut mua opiskelemaan täyspäiväisesti englanniksi. Professorit käyttivät sanoja, joita en osannut kirjoittaa muistiinpanoihin ja akateeminen teoria meni jo itsessään yli hilseen. Tuntui mahdottomalle sopeutua, ymmärtää luentojen sisältöä ja selvitä uudessa maassa, uudessa kaupungissa. Sen takia annoinkin itselleni puolen vuoden kokeilujakson – jos vielä joulun jälkeen tuntuu mahdottomalle, hakisin opiskelupaikkaa Suomesta.

Tätä suunnitelmaa ei tarvinnut käyttää, koska pääsin opinnoista, kavereista, elämästä ja englannista sen verta kärryille, että opinnot tuntuivat kivoilta. Välillä tuntui, ettei ne olleet ihan mun juttu, mutta uskon, että kaikilla on opinnoissaan kursseja, joista eivät niin pidä. Päätin jatkaa ensimmäisen vuoden loppuun asti. Ja sen jälkeen päätin suorittaa koko tutkinnon. Nyt olen epävirallisesti valmistunut tittelillä Bachelor of Arts – International Studies, omaan monialaiset tiedot politiikasta, kulttuurista, taloudesta, historiasta sekä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.

Tällä hetkellä seuraan tiiviisti Chilen koronarajoituksia ja maan rajojen avaamista sillä siellä odottaisi harjoittelupaikka syyskuussa. Alun perin minun piti suorittaa tämä kyseinen harjoittelu osana opintojani, mutta sattuneista syistä en syksyllä 2020 voinut lähteä Etelä-Amerikkaan sitä suorittamaan. Nyt todella toivon, että kaikki onnistuu ja pääsen lähtemään töihin Chileen ja harjoittamaan espanjan taitoja.

Harjoittelun jälkeen joulukuussa aion miettiä tulevaisuuden siirtoja tarkemmin: hakea sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan tai opiskelemaan viestintää ammattikorkeaan tai etsiä sopiva työpaikka. Onneksi on vielä puoli vuotta aikaa selvittää omia ajatuksia ja haluja. Tai oikeastaan koko elämähän tässä on aikaa kasvaa ja kehittää itseään.


Katri Jalonen – Sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmiöistä kiinnostunut, horjumaton tasa-arvon kannattaja ja lempeä itsensä haastaja.

Opiskelija ja Tiituksen sisällöntuottaja

Instagram: @katrijalonen
LinkedIn: Katri Jalonen
email: jalonenkatri@gmail.com
puh. 044 5680 665

Vastaavanlaiset artikkelit

Viimeisimmät julkaisut

Suositellut työpaikat

Automaalari Tampereelle

Haemme asiakkaallemme automaalaria Espooseen.Etsimme reipasta, innokasta henkilöä jonka tärkein ominaisuus on halu ja hyvä asenne autoalaa kohtaan. Voit olla automaalariuran alkupäässä tai kokeneempi alan koulun...

Rakennusinsinööri Turkuun

Etsimme asiakasyrityksellemme suorarekrytointina rakennusinsinööriä vakituiseen työsuhteeseen Tampereelle. Asiakkaamme liikevaihto on tällä hetkellä noin 10 Meur vuodessa ja yritys on kovassa kasvussa. Kasvun myötä heidän matalaan...

Rengasasentaja Ouluun

Etsimme RENGASASENTAJIA kevätsesonkiin usealle eri Vantaan toimipisteelle! Etsitkö fyysistä työtä, jossa on mahdollista tehdä paljon töitä koko sesongin ajan mukana porukassa, jossa ei tekemisen meininkiä...