LinkedIn – tuo ihana, kamala verkkoyhteisöpalvelu ja verkoistoitumisväline.
Haluaisin syvästi uskoa, että LinkedInin perustajat ovat halunneet helpottaa ammattimaista verkostoitumista sekä edesauttaa rekrytoijien ja rekrytoitavien kohtaamista. Tahtoisin ajatella, että kun LinkedIn lanseerattiin vuonna 2003, ajatus oli vain tehdä töiden saamisesta ja kontaktien luomisesta vaivattomampaa.
Kuitenkin vuonna 2021 LinkedInilla on paljon muutakin tarjottavaa näiden alkuperäisten, viattomien, tarkoituksien lisäksi.
En varmastikaan ole ainoa, joka kuuli ylempien luokkien opiskelijoilta, professoreilta ja opinto-ohjaajilta LinkedIniä ylistävää keskustelua. Tuskin olen myöskään ainut, joka kuuli LinkedInistä kunnolla ensimmäistä kertaa vasta yliopistossa. LinkedIn-puhe sai minut vakuuttumaan, että työnsaanti on mahdotonta ilman LinkedIn-profiilia. Tai oikeastaan vakuuttumaan siitä, että työnsaanti on vaivattoman helppoa, kun omaa LinkedIn-tilin. Olin myös hämmentynyt siitä tosiasiasta, että ihmiset ihan oikeasti käyttivät LinkedIniä. Ovathan Instagram ja jopa Facebook paljon hauskempia sovelluksia.
Koska olen altis professorien ja kurssikamujen vaikutuksille, rekisteröidyin LinkedIniin. Profiiliani olen pari vuotta kehittänyt ja fiksaillut eri vinkkien mukaan. Muun muassa pyytänyt ystävääni ottamaan minulle uuden profiilikuvan ja kansikuvan sekä lisännyt kunnollisen about-tekstin ja yrittänyt kuvailla työ- ja vapaaehtoiskokemuksiani, jotta ne eivät olisi pelkkä titteli vaan kertovat työnkuvasta ja saavutuksista. Voisin siis sanoa, että minulla on pientä kokemusta LinkedInistä ja siksi haluan kertoa siitä pari asiaa.
Ensinnäkin paljastan pelätyn salaisuuden – vaikka kuinka olen yrittänyt noudattaa rekry-TikTokkaajien ohjeita ja työnhaku-blogien LinkedIn-vinkkejä, ei työnsaanti ole LinkedInin kautta vaivattoman helppoa.
Olen selannut Jobs-välilehteä aivan liian paljon ja huomannut, kuinka ‘entry-level’-työt vaativat viiden vuoden työkokemuksen alalta sekä kolme vuoden kokemuksen projektijohtajuudesta. Iloisia yllätyksiä ovat myös palkattomat työharjoittelut, varsinkin ulkomailla työpaikkaa etsiessä. Koska minulla on humanistinen koulutus, eikä siten tarkkaa työpaikkamääritelmää, on työpaikan haku moninkertaisesti vaikeampaa. En voi etsiä töitä nimikkeillä asianajaja, luokanopettaja, ICT-insinööri tai kokki, koska humanistisilta aloilta harvoin valmistuu suoraan minkään nimikkeen alle.
Minulle on myös kerrottu tapauksista, joissa ihmisille on tarjottu unelmaduunipaikkaa LinkedInin kautta, koska rekrytoija on sattumalta löytänyt heidät. Siis mitä? Ai että joku vaan tarjoaisi työpaikkaa? Olen ajatellut sen koskettavan yli nelikymppisiä toimitusjohtajia, mutta kuulemma töitä voidaan tarjota vastavalmistuneille ja jopa opiskelijoille. Sitä odotellessa. Itse saan lähinnä viestejä kehottamaan ostamaan Premium-jäsenyys. Ehkä sen puute onkin pohjasyy työpaikkojen löytämättömyydelle, hmm.
Toiseksi, kuten jo sanoin, LinkedIn oli varmasti alunperin tarkoitettu hyvinkin viattomaksi välineeksi helpottamaan ammattimaista verkostoitumista. Tämä alkuperäinen tarkoitus ei ole hävinnyt mihinkään, mutta LinkedInin suosion kasvun ja suuren käyttäjämäärän ja ties minkä takia, alustasta on tullut hyvinkin epämieluisa kilpailuasetelman takia.
Lähes joka kerta selatessani LinkedInin etusivua, koen alemmuudentuntoa. Ensimmäinen kontakti on saanut työharkkapaikan Suomen Britannian suurlähetystössä, toinen nappasi vakituisen duunipaikan projektipäällikkönä, kolmas valmistui koulusta etuajassa laittoman hyvillä papereilla ja neljäs sai juuri suuren rahoituksen start-up-idealleen. Ja bonuksena saatan törmätä postaukseen, jossa ilmoittaja kertoo olevansa työtön. Usein näiden postauksien kommenttikentät täyttyvät työpaikkavinkeistä ja viikon sisään ilmoittaja on ländännyt uransa parhaan pestin. Ja totta kai olen iloinen kuullessani ystävieni ja kontaktieni saavutuksista. On ihana kuulla, kun joku onnistuu. Mutta onhan se myönnettävä, että lukiessa kaikkia näitä menestyspostauksia samaan aikaan kun itse aktiivisesti hakee töitä ja opiskelee keskiverrosti, tuntee sitä itsensä huonommaksi kuin kaikki muut.
Koska LinkedInin tarkoitus on helpottaa rekrytoijien ja työnhakijoiden kohtaamista, on hyvin luonnollista, että ihmiset postaavat vain saavutuksistaan. Eihän sitä nyt CV:hen kirjoittaisi olevansa työtön keskiverto-opiskelija. Tai kuinka on kuukaudessa saanut seitsemän ‘Valitettavasti valintamme ei kohdistunut Teihin’ -viestiä ja lähettänyt hakemuksen kahteenkymmeneen kolmeen muuhun paikkaan saamatta yhtäkään vastausta. Siksi on tärkeä muistaa, minunkin, kuinka LinkedIn on sosiaalinen media siinä missä Facebook ja Instagramkin. Kohtaamme ihmisten itsensä sensuroimat postaukset ja heidän luomansa illuusion elämästään ja urastaan. Monen saavutuksen ja työpaikan taustalla on paljon kovaa työtä ja suuria pettymyksiä ja kielteisiä päätöksiä. Voisi yrittää olla armollinen itseään kohtaan ja olla ylpeä siitä, mitä tekee tällä hetkellä.
Vaikka olenkin kertonut, kuinka LinkedIn saa minut tuntemaan alemmuudentuntoa ja kuinka työnhaku ei ole ollut vaivatonta, en ole poistanut profiiliani. Olen yrittänyt ymmärtää sen käyttötarkoitusta uudelleen ja käyttää sitä parhaani mukaan hyödyksi. Otsikon kysymykseen, onko LinkedIn opiskelijan paras kaveri vai pahin painajainen, vastaukseni on, että vähän molempia. On helppoa seurata kontaktien urien kehittymistä ja niitä askelia, joita he ovat ottaneet päästäkseen tavoitteisiinsa. Rekrytoijiin yhteyden ottaminen on simppeliä LinkedIn-viestien avulla ja mielenkiintoisia mielipiteitä ajankohtaisiin asioihin on kiva lukea. Välillä on silti turhauttavaa lukea muiden menestystarinoita ja olla vertaamatta itseään niihin. Silloin LinkedIn saattaa olla pahin painajainen ja on paras pitää siihen pieni etäisyys.
Katri Jalonen – Sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmiöistä kiinnostunut, horjumaton tasa-arvon kannattaja ja lempeä itsensä haastaja.
Kansainvälisten Opintojen opiskelija ja Tiituksen sisällöntuottaja
Instagram: @katrijalonen
LinkedIn: Katri Jalonen
email: jalonenkatri@gmail.com
puh. 044 5680 665
